10.6.2013

What now

Jee jee jee! Tähän mennessä enää yhden unitin pisteet julkistamatta, ja ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta melko hyvälle näyttää. Tosi lähellä on, että kesä onkin täysin kouluton. Mitäs mä sitten? Kai toivon vaan ihania aurinkokelejä, ja menen rannalle tai commonille köllistelemään, parin seuraavaa vuotta preppaavan kirjan kanssa. Tai ehkä jopa vain parin Muumi-kirjan? Toivoa saattaa...

Tuota vielä pisteetöntä unitia koskien palautin tänään matematiikan kokeen, jonka sain viime viikolla kotiin tehtäväkseni, kun vuoden alussa kurssivaihdon takia missasin matematiikan kokeet aivan täysin. Ne olivat siis online kokeita, jonka vuoksi sain korvaavan kokeeni tehdä myös omalla ajalla kotona. Pisteet pitäisi olla nettiportaalissa jo viikon loppu puolella. Vähän on pimennossa mitä sieltä saattaisi tulla, kun kyseisen unitin pisteitä ei ole tuolla portaalissa näkynyt koko vuotena. Osittain ehkä syynä se, että tää Graduate Skills 1 unit oli ainakin puoliksi tutor unit, niimpä arvosanat tulee vähän sieltä sun täältä.

Meidän helle jaksokin näyttää uhkaavasti päättyneen. Ei sillä ettäkö kylmä olisi, mutta ei nyt mikään kovin rannallekaan houkutteleva ilma ole. Ja muutenkin tällä hetkellä mua vaivaa joku todella ärsyttävä aurinkoihottuma tai allergia... Tavallaan ei haittaa vaikka sadekin pitkästä aikaa yllättäisi, kun ostin uudet kumpparit mun reikiintyneiden vihreiden kaunokaisten tilalle, ja polttelis tosi paljon päästä jo nekin korkkaamaan. Tällä kertaa matkaan lähti ihanat turkoosit korkeavartiset kumpparit, jotka luulisi olevan kätevämmät myös meribilsan kenttäkursseilla.

Ja keskiviikkona onkin edessä semi ekstemporee reissu Sutton Valence:en, Tomin kotikylään. Ja koska nää hupsut britit viettää isänpäivääkin omiin aikoihinsa, niin mennään sunnuntaina grillailemaan Tomin siskon luokse, ja pääsen näkee oikeen prinsessalinnan!! Prinsessa linna sen takia lähinnä, että se on hieno. Lammessa nököttävä. Ja tornitkin löytyy. Ja kamera lähtee ihan varmana messiin. Kuvia siis tiedossa ehkä ensi viikolla...

Ja hei tänään näin taas ketun!! Se oli ihan pikkiriikkinen söpöläinen. Tomilla riittää naurun aihetta, kun alan kiljumaan "Apua, kettu! Ei ihanaa!" haha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti