28.5.2013

Shhh, silence

Vihdoin alkaa hiljenemään. Meidän muutoin hyvin vilkas kotikatummekin on rauhoittunut huomattavasti. Enään ei ole vain noin kahta tuntia hiljaista aikaa vuorokaudessa, kun autoja ei ajele ohi. Tuntuu, että kaikki ovat kaikonneet johonkin koloihinsa piileskelemään. Vai onko se vain sitä, että kaikki opiskelijat pikku hiljaa valuvat pois saarelta? Talossakin on mielettömän hiljaista nyt, kun Alan ja Chris lähtivät viikonloppuna pois. Enää on Emily jäljellä meidän kiusana. En oikein ymmärrä, että mitä sekään täällä enään tekee, kun sillä on jo kaikki koulutyötkin tehtynä jo. No, mutta toivotaan, että päästään tuostakin ihmisestä pian eroon.

Meinasin jo yhdessä vaiheessa tulla kirjoittamaan kauhean valitusvirren miten tyhmien ja ääliöiden ihmisten kanssa elän. Mutta sanottakoon nyt tähän vain sen verran, että kyseiset kämppikset esimerkiksi luulevat, että kaasu ei voi räjähtää, Emily rikkoi lautaseni, joku rikkoi mun tölkinavaajan ja sitten Chris otti sen panttivangiksi huoneeseensa, ja olin niin raivona, kun luulin, että joku oli heittänyt sen roskiin ja kaikkea muuta typerää... Mut hei, ens vuonna on halpa vuokra. Got to think positive I guess.

Tällä hetkellä mulla on meneillään kevään viimeiseen kokeeseen lukeminen. Sen jälkeen sitten jännätään, että mitä tuloksia tulee. En tiedä yhtään miten on tähän mennessä mennyt kokeet, joten ei oikein mitään odotuksia niiden suhteen. Tulee mitä tulee.

Pitäisi kanssa noi mun ostamani mansikan siemenet istuttaa tuohon ikkunalaudalle. Jos vaikka onnistuis ja sais mansikoita loppu kesästä. Muutenkin toivoisin jo ns. oikean kesän alkavan. Kesäkuussa ainakin Lontoon reissu ja heinäkuussa muutto Conroy Castle'en ja reissu Maidestone'en, ja elokuussa vihdoin Suomeen. Se Suomen reissu taitaakin olla vähän niinkuin rantaloma, kun täällä nää säät on vähän mitä on. Harvemmin menee siis yli 15 asteen lämpötilat vaikka ei sataiskaan.

Laitan tähän vielä "muutaman" kuvan sunnuntain kävelyltä, kun käytiin tsekkaamassa Southsea Rose Garden yms.


 Joku oli jo teltankin pystyttänyt.








 Ruusuja ei kyllä valitettavasti tähän aikaan vielä pahemmin ollut. Ehkä kolme kukkivaa.
 Maailman epä-kiinalaisin-tai-japanilaisin-kiinalainen-tai-japanilainen-puutarha.

 Pari heinää siellä kasvoi.


 Ja kaiken kattoi Eukalyptus puu. Siis häh?!






 Siirryttiin Rose Gardenista piakkoin polkuvenelammen suuntaa toiveena päästä hurjastelemaan zip line'lla, mutta sunnuntai ja lämmin ilma olivat houkutelleet kaikki maailman (no ainakin Portsmouthin) lapset riehumaan mestoille.



 Sain tietää, että sieltä lammesta voi kalastaa rapuja!! Kuin siistiä. Ja ne on vieläpä aika kokoisia. Suunnittelen jo omaa rapureissua...









 Istahdettiin sitten vielä hetkeksi rantaan laskemaan epätoivoisena pennejä.
 Jee, riitti kuin riittikin rahat jätskeihin!
 Etelä-Englannin perus puu, palmu.
 Haluisin niin kovasti käydä Tenth Hole cafessa kakulla ja pelaamassa kierroksen golfia.



Taas on se aika vuodesta, kun meidänkin katu näyttää kivalle.

2 kommenttia:

  1. Hihii nyyh! Täällä onkin jo hellerajat paukkuneet, nytkin 20 astetta lämmintä ja kello on mitä on! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, oon vahan kadena taalla katellu kaikkien posteja ja kuvia.. :-D

      Poista